Hofficesta haetaan työtehoja ja seuraa työntekoon

Hoffice on kerännyt valtavasti kiinnostusta ja uusia Hofficeja on syntynyt jo useisiin suomalaisiin kaupunkeihin. Tukholmasta vuonna 2013 alkunsa saanut työn tekemisen tapa leviää nyt vauhdilla ja yhdistää pian niin savonlinnalaisia kuin kualalumpuriliaisiakin.

Hoffice tulee sanoista home ja office ja sen konsepti on yksinkertainen: normaalisti yksin työtä tekevät kokoontuvat jonkun kotiin tekemään töitä yhdessä. Työ jaksotetaan 45 minuutin työskentelyrupeamiin ja jaksojen välissä pidetään vartin tauko.

1796563_10200090952193898_5434162250276114914_n

Näin rentoa on työskentelty Hofficessa. Kyseistä työskentelyasentoa ei suositella ergonomiasta huolestuneille! Kuva: Teemu Ullgrén

Hofficen Ruotsista Suomeen tuonut Jaakko Blomberg isännöi Suomen ensimmäistä Hofficea kodissaan helmikuussa ja mukana oli 13 toisilleen entuudestaan tuntematonta, yksin työtä tekevää ihmistä. Tutkijat, opiskelijat, freelancerit ja yksi töitä hakeva levittäytyivät keittiönpöydän ääreen, sohvalle ja puhelinhuoneeksi nimettyyn makuuhuoneeseen Jaakon kodissa Alppilassa.

Jaakon mukaan parasta Hofficessa ovat ihmiset ja päivän rakenne. ”Hoffice yhdistää yksin työskentelyn ja sosiaalisuuden parhaat puolet”, hän kertoo. “Rutiini ja tauot luovat sosiaalisuutta ja toisaalta mahdollistavat tehokkaan työskentelyn. Kun kaikki naputtelevat ympärillä, tulee väkisinkin sellainen olo, että on pakko keskittyä töihin. Tavallisella toimistolla menee helposti jutusteluksi ja yksin ollessa lipsuu helpommin.”

Joskus yksin kotona voi olla vaikeaa saada itsestä tehoja irti. Ihmisten – ja mielellään muiden kuin asiakkaiden – tapaaminen, on yksin työskenteleville tärkeää ja myös itselleni tärkeä syy siihen, miksi viihdyn toimistonomadina. Jo vaatteiden päälle pukeminen ja ovesta ulos lähteminen saavat minut ihmeellisesti reipastumaan ja auttavat saamaan oikean työmoodin päälle.

Suomen ensimmäisen Hofficen isäntä Jaakko Blomberg tarjoili työntekijöille keittolounaan kahden euron hintaan. Kuva: Teemu Olgren

Suomen ensimmäisen Hofficen isäntä Jaakko Blomberg tarjoili työntekijöille keittolounaan kahden euron hintaan. Kuva: Teemu Ullgrén

Hofficen vahvuus onkin positiivinen ryhmäpaine. Päivän ja joka työskentelyrupeaman aluksi kerrotaan muille, mitä aikoo tehdä, ja lopuksi kerrotaan mitä on saatu aikaan. “Joku teki jonkun homman, joka oli ollut monta vuotta tekemättä,” Jaakko nauraa. ”Tavoitteiden ääneen sanominen on hyvä, koska silloin miettii, mitä on realistista tehdä ja pyrkii siihen, että se saadaan tehtyä.”

Vaikka Hofficessa on selvä työkuri, koti ympäristönä muuttaa ihmisten olemista rennommaksi ja vapauttaa normeista. Töitä tehdään mukavasti sukkasillaan ja välillä makoillaan sohvalla tai keittiönpöydän ääressä. ”Ei kahvilassa mennä juttelemaan tuntemattomille, mutta Hofficessa se on luontevaa. Sosiaalisuus on tärkeää. Hofficessa tapaa uusia ihmisiä ja saa kunnon lounastuon,” Jaakko kertoo.

Mitä mieltä te olette Hofficesta? Kiinnostaisiko Hofficessa työskentely?

Advertisements